Atalan Hoki Klup @ Turku: Pormestarin raportti
“Hitto mun kuula meni jumiin, kun Toke tuli sanoon, että mä meen ampuun rankkarin” – Markus Ollberg
“Olihan tää reissu lopuks ihan uskomaton. Joukkuehenki oli uskomaton! Hienoo lähtee tällä jengillä Helsinkiin” - Olli Kalliosaari
* * *
Pitkä tarinamme voi alkaa. Tarina on sen verran pitkä, että kannattaa varata tälle jutulle aikaa, sillä tässä tarinassa riittää lättysyöttöjä sekä värikyniä. Tarina on kerrottu minun sanoin ja niin, miten minä koin turnauksen ja tuon viikonlopun yhdessä Atalan Hoki Klup -nimisen katulätkäjengin kanssa.
The Beginning
7:43. Herään ihanaan perjantaiaamuun. Aamuun, jota on odotettu lähes vuosi. Aurinko nousee ja päivä sarastaa, kun AHK:n Tampereen osasto (Minä, Henry ja Pentti sekä kuvaajat (lue: cheerleaderit) Hyöki ja Niutanen) lähtee aamupäivästä liikkeelle kohti Turkua. Junamatka on aina iloinen asia ja hyväksi koettu matkustustapa. Loistava se oli tälläkin kertaa.
Kello oli jotain kahden päälle, kun saavuttiin porukalla Turkuun. Fiilis oli aivan katossa – tuli heti edellisvuosi mieleen. Turun tutut kadut, ravintolat, baarit ja tytöt nostivat sen odottavan fiiliksen kattoon, jota kaivataan ennen peliä. Maqqu saapui Stadista Turkuun ja Osasto Hämeenlinna tuli Omenahotellille ennen kello viittä. Joukkue oli kasassa – vai oliko?
Anton Kokkonen
Kokkosen piti pelata AHK:n riveissä, mutta eipä mies saanut aikatauluja sopimaan AHK:n kanssa ja niinpä valinnat oli tehtävä. Ilman Kokkosta mentiin, mutta miestä oltaisiin silti ehkä kaivattu. Onneksi mies saapui DBTL-alueelle tervehtimään jengiä, mikä pienensi pettymystä.
AHK – Käijjät 2-1
Turnauksen avauspeli on aina se turnauksen avauspeli. Peli on järkyttävän huonoa ja kädet vapisee liikaa. Tänä vuonna ei ollut ainakaan hermostuneisuutta, mutta ehkä tankkauksen kanssa oli hieman ongelmaa, ettei jalat olleet parhaimmassa iskussa. Onneksi perjantai-iltana oli vain yksi peli, joka kävi loistavasti lämmittelystä lauantaille.
Käijjät oli rennolla meiningillä vastaan tullut porukka. Kovasta asenteesta kertoi se, että isojen miesten joukkueessa ei ollut ensimmäistäkään vaihtomiestä. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että joku kaverin pelaajista liukastui märällä asfaltilla rikkoen polvensa. Ja niin peliä vain jatkettiin sen jälkeen 3 on 3 -tyyppisenä. Taisi polvensa rikkoneelle kaverille tulla kiire, kun näki Maqqun tulevan takaa. Jokatapauksessa Käijjät -jengi sai epäreilun rangaistuslaukauksen, jonka onneksi nappasi maagisesti esiintynyt Rasmus Rinne.
AHK:n maaleista ottelussa vastasivat Markukset Kankaanranta ja Ollberg. Avausmaali syntyi ensimmäisellä puoliajalla, kun pääsin itse maalin takaa syöttämään pallon maalille nousseelle Kankille. Henkisesti tärkeää maalia juhlittiin sen mukaisesti. Heti toisen puoliajan alkuun tehty ratkaisevan tuntuinen 2-0 maali oli yksi turnauksen komeimpia. Juho Hyvärinen heitti maalin kulmalle nousseelle Maqqulle, ja Maqqu suti rysty-one-timerin sisään nautiskellen Kokin loistavasta passista. Samalla rikkoutuivat Maqqun kiikarit AHK:ssa, jotka Maqqu oli luvannut rikkoa.
[ video ]
Den glider in…
Turun yö oli pettymys. Suuri ja raskas. Pettymys oli niin kova, ettei voinut edes harkita jäämistä Turkuun toiseksi yöksi. Mutta sen seurauksista tarinamme loppupuolella.
Iltaa vietettiin perussetillä Clubilla/Baarikärpäsessä, mutta paras meno löytyi Clubin vierestä löytyneestä teltasta, jossa kaikki 80/90-luvun hitit tulivat DJ:n masiinasta. Itse saavuin sopivasti ennen Den glider inia paikalle, jolloin DJ kysyi yleisöltä; “mitä tapahtui vuonna 95?” Kuvausryhmäämme kuulunut Hyökin Erkki oli nopein ja huusi takaisin “Turku paloi!”.
AHK – F.A.S.T 4-1
Oli vähän turhan aikaisin lauantain eka peli. 9:30 tippui kuitenkin pallo Aurajoen rannalla ja toista voittoa lähdetiin jahtaamaan. Vielä tuntia aikaisemmin koko joukkue herätteli itseään, mutta sen verran vahva oli jengin esitys, että itse aloin uskoa turnausvoittoon ensimmäistä kertaa tosissaan.
Ottelu alkoi tasaisesti ja peli oli selvästi perjantain peliä vauhdikkaampaa. AHK kuitenkin loi paremmat maalintekopaikat. Muun muassa Kalliosaaren Ollilla oli paikkoja, mutta Opa ei onnistunut rikkomaan kuparista muutamasta Kokin tarjoilusta. Tuomiston Henry pääsi lataamaan sydämensä kyllyydestä ensimmäisen erän puolivälissä pallon F.A.S.T.:n reppuun ja näin AHK pääsi ansaittuun 1-0 johtoon. Henryn serkut Maqqu ja minä oltiin juonimassa seuraavaa maalia. Hain maalinkulmalta Kankia, mutta pallo osui vastustajan mailaan, josta se pomppi herkullisesti Maqqulle, eikä Ollbergilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tulittaa pallo maalin kattoon.
Henry teki vielä toisen maalin, kun mies pääsi rantatontilta ampumaan Kokin loistopassista. Rinteen Rassan nollapeli meni piloille muutama minuutti ennen pelin loppua, mutta yhtä maalia enempää F.A.S.T. ei onnitunut tekemään. Kanki pääsi vielä tuikkaamaan pallon tyhjiin Henryn syötöstä. Henkalle siis mukavat 2+1 tehot pelistä.
“Mäkelä, monta voittoa vielä jäljellä?”
- Neljä.
Toiminimi Huoltotiimi Nieminen Oy
Mitäköhän AHK olisi ollut ilman Heneä? AHK:lla oli siis kolme kuvaajaa, joista jokainen oli helvetin hyvin jengissä mukana. Hyöki ja Niutanen tekivät enemmän kuin heidän olisi tarvinnut, mutta silti on pakko nostaa tämän kolmikon ylitse Niemisen Henri. Hene kuvaili, tarjoili juotavaa, kantoi tavaroita, ajoi autoa, haki tavaraa, haki lisää tavaraa, kantoi lisää tavaraa, kannusti, väritti, oli mukana… voiko kuvaajalta/huoltajalta vaatia enempää?
AHK saa olla onnellinen, että kentän ulkopuolella on tällaisia kavereita, kun gubbet skulaa katuhokia. Henen panos AHK:n eteen oli korvaamatonta ja, kun mies kysyi mahdollisuutta lähteä joukkueen mukana Stadiin, niin ei mulla kai ollut muuta mahdollisuutta kuin vastata “oot ilman muuta mukana – porukka syttyy suhun”.
Mutta joka tapauksessa; joukkueena mennään, joukkueena tullaan ja koko AHK:n kuvausryhmä oli korvaamaton.
AHK – Team Vaskikadun Palloviikarit 7-0
Allekirjoittanut väritteli ennen peliä: “Viime vuonna pelattiin näitä vastaan ja oli kyllä ihan mielettömän mukava peli. Ei meinaan ruvettu tappeleen eikä mitään. Nautittiin pelistä…”
Alkulohkon viimeinen peli oli koko lohkon vaikein murskalukemista huolimatta. AHK kärsi miehistötappiota, kun Henry Tuomiston turnaus päättyi loukkaantumiseen. Henkka sai TVP:n kaverin mailasta sääreensä niin pahasti, että lapa meni luuhun asti rikkoen verisuonia säärestä. Henkka lähti lääkäriin tikkaukseen, jossa sanottiin pelien olevan ohi.
Ottelu alkoi mukavasti; checking duon Juuso Suomi tulitti avausmaalin Jonne Mäkelän esityöstä ja heti seuraavassa vaihdossa Kalliosaaren Opa sai rikottuaan kuparisen. TVP:n pelaajat alkoivat käyttämään yhä enemmän mailaa ja itse kuulemma herättelin joukkuetta parilla taklauksella sen jälkeen, kun mua oli mielestäni vähän liikaa rikottu. Heti perään Kanki löysi mut maalin edestä, josta oli helppo puhaltaa pallon verkkoon. Erän loppuun checking duo iski jälleen. Tällä kertaa maalintekijänä Jonne Mäkelä, joka ohjasi Suomen vedon maaliin.
Toisessa erässä tunteet kuumenivat puolin ja toisin. Lopullisesti peli meinasi ryöstäytyä käsistä, kun Henkka joutui siirtymään loukkaantumisen takia sivuun. Peli saatiin vietyä kuitenkin loppuun. Suomelle ja mulle merkattiin vielä toiset kihaukset ja lopussa Maqqu pääsi vielä iskemään rumat 7-0 lukemat. Kokki merkautti itselleen komeat kolme syöttöpojoo.
Tuomarilinja
Ottelun jälkeen menin turnauksen head-refereen luokse, jonka kanssa juttelin hetken pelin tuomarilinjasta. Tilanteessa, jossa Henkkaa rikottiin pallollisena, sillä seurauksella, että mies joutui tikkaukseen, sai mut hetkeksi epäilemään tuomareiden kykyä viedä turnaus läpi. Kaveri kuitenkin lupaili pitävänsä palaverin tuomareiden kanssa ennen playoff-kierrosta. Erinomainen palaveri näytti olevan, sillä playoff-kierroksella tuomarointi oli parempaa kuin koskaan aikaisemmin.
Rokkibaari
Jo viime vuonna hyväksi koettu pre-game baari, joka sytytti tänäkin vuonna Kokin melkoiseen lentoon. AC/DC:n Hells Bells näytti toimivan kohtuullisesti, sillä Rokkibaari tsuumattiin ennen TVP-peliä.
[ video ]
Puolivälierä: AHK – HC Nahkanuoliaiset 1-0
Turnauksen tasokkain ottelu ehdottomasti – ainakin mun mielestä. Ihan järkyttävä vauhti oli tässä pelissä. Forssalaisilla oli hyvä paikka mennä johtoon, kun meikäläisten vaihtovirheestä kaverit sai rankkarin. Rassa vaan oli taas mies paikallaan – toimii.
Toisella puoliajalla me nostettiin vauhtia ja pidettiin vauhtia yllä. Kanki otti sen power forwardin roolin ja alkoi taklailemaan. Myös Kalliosaari teki pyytetöntä työtä Kokin rinnalla. Koko joukkue taisteli. Huomasin, kuinka päättäväiseltä joukkue näytti. Osumia tuli, mutta kukaan ei valittanut. Kaikki tsemppasi toisiaan eikä kukaan pelannut itselleen. Joukkueena mentiin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa AHK:ssa ei ollut ainoatakaan itkijää, vaan koko jengi oli oikeesti tekemässä töitä yhteisen tavoitteen eteen.
Hyökkäyspään aloitus. Kyyristyin aloitukseen ja voitin sen. Kokki tuli värille ja sai survottua pallon uudelle tontille. Maqqu saapui oikeaan aikaan paikalle ja oli ensimmäinen pallossa. Maqqu ampui ja ampui kovaa. Pallo painui ihanasti mun pohkeitten ohi suoraan maalin alakulmaan. Mr. Ollberg heitti hanskat ja lähti juoksemaan. Sitä maalia juhlittiin kuin mestaruutta. Ja fiilis – se oli katossa…
Lopussa Nahkat tuli päälle kovaa, mutta tällä kertaa AHK oli kovempi. Todella kova ja rehti matsi päättyi AHK:n 1-0 voittoon. Samalla AHK selvitti tiensä ensimmäistä kertaa karsintaturnauksessa neljän sakkiin.
Välierä: AHK – Jämi 1-2 rlk.
[ video ]
Välierää odoteltiin. Fiilis oli katossa ja mahassa velloi. Kyllä siinä oikeasti oli hirveä jännäri. Niin uskomaton jengi oli kasassa, että tän kanssa halusi mennä ihan loppuun asti. Rassakin oli luottavainen.
Välierä alkoi vauhdikkaasti. Paikkoja luotiin molempiin suuntiin tasaisesti. Jämillä ei ollut kuin se yksi Porin Kärppien kaukalopallokaveri mitä katteltiin. Ja aika pehmeä se kaveri oli loppupeleissä, kun se otettiin kiinni.
Ottelun avausmaali syntyi avauserän loppupuoliskolla, kun kierteinen lämäri painui Rassan taakse luvattoman kaukaa. Rassa ei mahtanut mitään kierteiselle pallolle, mutta minä otin sakot itselleni, sillä se oli mun kaveri, joka ampui koko turnauksen kääntäneen osuman.
AHK:n kovuutta koeteltiin, kun porukka lähti jahtaamaan tasoitusta. Vastustajaa alettiin pehmentämään ja koko ajan pelattiin äärirajoilla ja sääntöjen rajamailla. Lopulta jäin vaihtoaitioon ohjailemaan peliä ja tsemppaamaan kavereita. Sitten se tuli. Opa lähti kirmaamaan pallon kanssa; taittoi maalin eteen ja nosti pallon rystypuolelta maalin vasempaan kulmaan. Sen tuntui ihanalta. Koko joukkue lähti juoksemaan kohti Opaa, jonka tuulettaessa maalia pystyi tuntemaan kuinka Jelzin oli antanut virtaa koko joukkueelle.
Aikaa oli vielä. Me luotiin parhaimmat paikat ottelun lopussa. Mäkelä, Kalliosaari, Kankaanranta ja Hyvärinen pääsivät vuorotellen kokeilemaan ilman tulosta. Mentiin rankkareille. Mielessäni oli laittaa ampumaan Kokki, Kanki ja Opa. Kokki kuitenkin tuli sanomaan, että ei ammu kolmen ensimmäisen joukossa. No, sovittiin että Kokki ampuu neljäntenä.
Kaveri aloitti rankkarit: maali. Maqqu ampui; ei maalia. Kaverikaan ei tehnyt, mutta Kanki tasoitti komealla ylänurkkakudilla. Kaukiskaveri ei tehnyt, mutta ei tehnyt Opakaan. Sitten Kokki… mutta mitä?
“Samat kaverit ampuu. On selkeempää tää homma”
- Eikö saada vaihtaa pelaajia?
“Samat kaverit ampuu…”
Olin katkera. Niin oli Kokkin. Mutta peli jatkui. Seuraavat kahdeksan ampujaa epäonnistui, kunnes 8.parissa Jämin kaveri laittoi pallon hallitusti maaliin. Kanki ei enää onnistunut. Tiputtiin.
Aallonpohja
[ video ]
Fiilikset välierän jälkeen olivat tosi matalalla. Kanki antoi mailansa mulle.
“Toke, heitä toi maila tonne jokeen…”
- Käy *plumps*
“Tuli vaan mieleen jätkät, että tuol joessa ui nyt semmotteet 150 €”
Pronssiottelu: AHK – F.A.S.T.
En tiedä mistä, mutta jostain se motivaatio ja energia pronssiotteluunkin saatiin kaivettua. En tiedä oliko se sitten, että voittajalle oli tarjolla paikka Helsingin lopputurnauksessa vai mikä, mutta pronssiottelu oli oikeasti kiva pelata. Itse asiassa se pelasti ton reissun, sillä itse pelistä jäi todella hyvät muistot. Peli oli täydellinen päätös turnaukselle. Se oli leppoisaa höntsäilyä, jossa tuli jatkuvalla syötöllä 3-1 hyökkäyksiä. Pronssiottelun tunnelma oli se, minkä takia AHK ylipäätänsä lähtee vuosi vuodelta pelaamaan streethokia.
Vaikka ottelu oli hyvinkin avonaista, ei maaleja nähty kuin kaksi. Sain itse kunnian olla tekemässä AHK:n ensimmäiseen lopputurnaukseen vienyttä voittomaalia, jonka ammuin lähes nollakulmasta Kokin syötöstä. Ottelu tuntui ratkenneen siihen, ja sen jälkeen peli olikin vain pelailua. Parhaiten pelin laatua kuvaa se, että Viialan Juhon kiikarit rikottiin väkisin viimeisellä minuutilla. Juholla kerkesi olemaan puolen tusinan verran paikkoja tehdä elämänsä ensimmäinen AHK-maali, kunnes Kokki antoi vapauttavan syötön maalin poikki. Tyhjään maalin suitaistu maali oli ehkä Turun iloisin. Maalin jälkeen nähtiin niin paljon hymyä, että turnaus jäi väkisinkin isolle plussalle, vaikkei tavoitteeseen – eli mestaruuteen – asti päästykään.
Kohti Tamperetta
Juna, kuten tarinan alussa todettiin, on kätevä keksintö, mutta on se nyt jumalauta kummallista ettei Turun kokoisesta kaupungista lähde lauantai-iltana kello 21:n jälkeen linja-autoa eikä junaa Tamperetta kohti. AHKmaisin ratkaisu tässä vaiheessa oli tietenkin ottaa taksi haltuun ja tulla gäpillä Tampereelle. AHK:lla on talous kunnossa ja 300 €:n reissut eivät ole raskaita.
Kohti Stadia
AHK:n kautta aikojen ensimmäinen lopputurnaus pelataan 17.-18.8.2007. AHK:ssa tehdään valtavasti nyt töitä, että joukkue saa muutaman vahvistuksen myötä kilpailukykyisen joukkueen myös Helsinkiin. Vielä ei ole kuitenkaan ihan 100 prosenttisen varmaa, että AHK lähtee Stadiin pelaamaan.
Joukkue
Pormestari herkistyy, kun miettii tämän vuoden joukkuetta. Joukkue oli yhtenäinen ja joukkueesta löytyi välittömästi tutkapareja. Opa-Kokki, Toke-Kanki, Suomi-Mäkelä olivat yhdistelmiä, joita ei kannata rikkoa, kun lähdetään Stadiin. Eikä sovi unohtaa pakkipareja Henry-Maqqu, Pentti-Viiala, jotka hoitivat puolustustehtävänsä tunnollisesti. Allekirjoittanut oli todella positiivisesti yllättynyt Henryn ja Maqqun panoksesta hyökkäyspäässä.
Ennen Turun turnausta AHK:n suurin kysymysmerkki oli Rasmus Rinne. Monikaan joukkueesta ei tuntenut kaveria, ja siksi odotukset olivat sekavat – olihan poissa edellisvuonna ilmiömäisesti esiintynyt Harri Säteri. Rassa osoitti olevansa kuitenkin kova luu, ja oikeastaan Rassan ansiosta AHK pelaa Stadissa. Rassan arvostuksesta joukkueen kesken kertoo se, että mies valittiin turnauksen MVP:ksi.
The End of Part I
Kieltämättä juuri tällä hetkellä vaivaa melkoisen tyhjä olo. Lähes vuosi suunniteltiin Turun reissua ja nyt kun se on ohi – on olo tyhjä.
Nyt menen lepäämään, mutta tarina ei ole vielä ohi. Stoori jatkuu vajaan kolmen viikon päästä Kampin torilla ja silloin nähdään, jatkuuko Atalan Hoki Klupin Cinderella Story…
Kiitos kaikille pelaajille, kuvausryhmälle, huollolle, faneille ja kaikille niille, jotka ovat AHK:ia tukeneet.
Kiitos. Ilman teitä, ei ole meitä.
