Streethockey 2009 -kiertueen aikataulut julkistettu

helmikuu 28, 2009

streethockeyStreethockeyn Suomenmestaruus ratkaistaan elokuun 7. ja 8. päivä.

Atalan Hoki Klup osallistunee Turun karsintaturnaukseen, joka pelataan jälleen kerran DBTL-alueella 31.7-1.8.2009.

Lisää informaatiota kesän kynnyksellä.

Lisää tietoa Streethockeyn sivuilta.


Urheilutoimenjohtaja: "Meillä on edelleen loistavat saumat voittaa mestaruus"

helmikuu 20, 2009

Urheilutoimenjohtaja Juho Hyvärisen kevät on mennyt lätkäkaukalossa tempoa herkistellessä. Vaikka tosipelit alkavat pian, oli Kokilla hetki istahtaa jutulle ja valottaa hieman asioita ensi kesästä.

Viime vuoden pettymyksen jälkeen, kuinka kovasti odotat ensi kesää?
– No, odotukset on huikeet tällä hetkellä. Hienoa on taas saada huippuporukka kasaan. Ensi vuoden alkumaljana voisi jälleen toimia Jelzini!

Ensi vuonna lähdetään taas pitkän kaavan kautta pelaamaan. Lähes kaikki ovat sanoneet, että on vain hyvä, että päästään taas lähtemään karsintaturnaukseen. Omat fiilikset?
– Joo, kyllähän se karsintaturnaus on aina hieno tapahtuma. Tavallaan pääsee testaamaan vähän joukkueen kykyjä ja tietysti saadaan vähän tatsia Hesan finaaleihin

AHK voitti kaikkien yllätykseksi mestaruuden. Tästä lähtien kaikki tuntevat AHK:n. Onko vielä mahdollisuutta voittaa Poika ja toistaa kesän 2007 huuma?
– AHK:lla on edelleen loistavat saumat voittaa mestaruus, koska näytti siltä, että viime vuoden finaalinki taso oli heikentynyt verrattuna 07′ kesään. Harmittaa tietysti, että ei hoidettu sitä puolivälierää silloin. Turhan helposti menetettiin pokaali silloin.

Kaupungilla puhutaan, että Jani “Libbe” Lindroos tekisi paluun ensi kesänä AHK:n paitaan. Omat kommenttisi?
– Libbehän on loistava äijä: kaikkien kaveri, taitava kentällä ja tuo positiivista asennetta joukkueeseen. Varmasti tärkeä snaipperi loppupeleissä, jos sinne asti päästään.

Mainitse kolme asiaa, minkä takia AHK juhlii elokuussa 2009 Streethockeyn Suomenmestaruutta?
– Joukkueen materiaali on loistava, joukkuehenki ja halu voittaa on kauhea, koska tiedetään miltä se mestaruus tuntuu. Lisäksi meillä on hienot taustajoukot, erityisesti huikee huoltaja!

Hienointa AHK-toiminnassa?
– Loistava kaveriporukka, kuppireissut ja rumien naisten paneminen kännissä. Mitään huonoa ei voi sanoa tästä toiminnasta.

Kiitos. Kevät aurinko, kun alkaa paistaan niin alkaa usko tähänkin instituutioon kasvaan. Jäikö vielä jotain?
– Loppuun haluan vielä onnitella Markus Kankaanrantaa kunnialla suoritetusta armeijasta!