Urheilupäällikön mietteitä

toukokuu 26, 2007

Atalan Hoki Klupin puheenjohtaja Antti Tuomisto haastatteli lauantai-iltana urheilupäälliköksi vasta nimitettyä Juho Hyväristä Hämeenlinnassa.

Terve Kokki, mitkä on mietteet?
- No, nyt kun satuit kysyyn, niin pakko sanoo, että helvetin hyvät…

Mitkä on uuden urheilupäällikön ajatukset AHK:sta?
- Sytyn. Meillä on hyvä jengi ja joukkuehenki erittäin hyvä.

Tässä nyt on vähän ollut ongelmaa – ei kuitenkaan suurta sellaista, kun halukkaita riittää – kun maalivahtitilanne on edelleen auki.
- Näin on. Meillä AHK:ssa ei ole kuitenkaan hätää, sillä maalivahti me tullaan saamaan. Eri asia on, saadaanko me todellinen maalivahti. Hyviä jätkiä on kuitenkin vaikka muille jakaa – joten AHK saa kyllä jonkun sinne maalin eteen seisomaan. Tässä on nyt kuitenkin aika hyvä mato koukussa – sopimusneuvottelut jatkuvat maanantaina.

Itse hieman aristelin nimeämistäsi AHK:n urheilupäälliköksi. Olet aina ollut suuri osa joukkuetta ja paikka on ollut sinua varten, mutta en ollut varma, haluatko sitoutua siihen rooliin.
- Kyllä sä Toke tiedät, kuinka sitoutunut tähän olen. Mielestäni nyt, kun mulle on annettu tällainen osoitus luottamuksesta, niin me saadaan kolmistaan (yhdessä Pentin kanssa) rakennettua helvetin kovia joukkueita tulevina vuosina. Ja onhan meillä ensi kesänä jo todella kova jengi.

Turku lähestyy, mutta sitä ennen olisi tarkoitus pitää Atalan Hoki Klupin 2-v. synttärit.
- Kokki syttyy, ja uskon, että jos me saadaan järkättyä ne synttärit, että meidän joukkuehenki nousee korkeammalle kuin se koskaan aikaisemmin on ollut.

Mieletöntä Kokki, mä todellakin odottelen tulevaa.
- Sama. Konovalenko, Lentäjä & Pormestari on oikea kolmikko hoitaan tätä jengiä. Sytyn.
Samoin.


Juho Hyvärisestä urheilupäällikkö!

toukokuu 24, 2007

Atalan Hoki Klup nimesi Juho Hyvärisen joukkueen urheilupäälliköksi. AHK:n pelaajahankintojen takana vahvasti ollut Kokki oli luontainen valinta tälle paikalle.

 - Kokki on tehnyt paljon töitä AHK:n eteen ja on ollut joukkueen tärkeimpiä pelaajia niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Nimeämisellä haluttiin selkeästi viestittää Kokille, että hän on AHK:n mies ja paikka joukkueesta löytyy aina, hehkutti joukkueen puheenjohtaja Antti Tuomisto.

Manageri Antti Harra puolestaan kertoi tämän olevan loistava uutinen AHK:n tulevaisuutta ajatellen.
 - Kokki tuntee porukkaa ja hänellä on hyvät suhteet. Kun Kokki on meidän kanssa rakentamassa joukkuetta, uskon, että AHK saa joka vuosi jalkeille todella hyvän joukkueen.

Hyvärisen työ on jo näkynyt tämän vuoden joukkueen kokoamisessa. Hänen ansiostaan Markus Kankaanranta ja Olli Kalliosaari vahvistavat tämän vuoden Atalan Hoki Klupia.

Lisää Hyvärisen mietteitä myöhemmin!


Kuka voittaa Raimo Helminen Trophyn?

toukokuu 23, 2007

AHK:n pelaajat valitsevat viime kauden parhaan pelaajan. Äänestys tapahtuu seuraavassa saunaillassa, jossa julkaistaan myös uuden maalivahdin nimi.

Raimo Helminen Trophy on joukkueen arvostetuin palkinto, jonka saa pelaajien mielestä joukkueen paras pelaaja. Katso palkitut!