Joukkueet & Tilastot päivitetty

elokuu 14, 2009

AHK:n turnaus päättyi suureen pettymykseen

elokuu 9, 2009

Atalan Hoki Klupin esiintyminen jäi Streethockeyn SM-kisoissa lyhyeksi. Joukkueen taival päättyi jo alkulohkoon, kun lopulta aina mestaruuteen asti matkannut Peräpohjolan Poropojat voitti AHK:n alkulohkon viimeisessä ottelussa maalein 1-3.

AHK:lle olisi riittänyt ottelusta tasapelikin lunastaakseen paikka puolivälieristä. Vaisun avauspuoliskon jälkeen AHK sai hieman painetta Poropoikien päätyyn, joka tuottikin tulosta, kun Juho Hyvärinen vei keltapaidat 1-0 johtoon.

Mestarin elkein esiintynyt Poropojat tasoittivat kuitenkin pelin muutama minuutti ennen loppua ja menivät johtoon puoli minuuttia ennen ottelun loppua pelatessaan kuudella kenttäpelaajalla. Ottelu päättyi lopulta 1-3 sinettiin, joka ammuttiin tyhjään maaliin.

Tuomisto pettynyt joukkueeseen

AHK:n pelaajamanageri Antti Tuomisto oli silmin nähden pettynyt ottelun jälkeen.
– Tosi pettynyt pitää olla joukkueeseen. Ei saatu jalkoja liikkeelle ollenkaan, ei edes silloin, kun mentiin johtoon. Vaikee tässä mitään ruusuja on jaella, kertoi Tuomisto.

Tuomiston mielestä AHK:lta puuttui etenkin nöyryyttä.
– Päästiin Villillä kortilla tänne, mutta näköjään sekään ei auttanut. Oltiin aivan lapasia ja kun kattoo tonne toiseen päätyyn, niin niillä äijillä riitti huomattavasti enemmän nöyryyttä.

Suuren pettymyksen äärellä Tuomisto pystyi näkemään jo kuitenkin tulevaan.
– Ensi vuonna uudestaan ja samalla jengillä. Pirun hyvä jengi ollut, joten tästä pidetään kiinni. Ja vaikka pettyneitä ollaan, niin ei tää laji kuitenkaan mitään vakavaa saa olla. Hauskaa me ollaan pitämässä. Ensi vuonna kuitenkin pitää sopia muutama juttu, jotta voidaan menestyä. Sitä kaikki kuitenkin haluaa, päätti Tuomisto.

Hyvärinen katkera itselleen ja joukkueelle

Tänäkin vuonna AHK:n pistepörssin voittanut Juho Hyvärinen oli myös erittäin apealla tuulella ottelun jälkeen.
– Kamppi09-projekti oli lyhyt ja vaisu! Tuli ihan luokkaretki fiilis mieleen ja oon kyllä katkera itselleni ja joukkueelle – parempaan olisi pitänyt pystyä, sanoi Hyvärinen.

– Tänä vuonna vähän odoteltiin, että muut tekee hommat. Ja noinhan siinä käy, kun aletaan pelaamaan passiivisesti. Ei tänä vuonna osattu pelata johtoasemassa, viittasi Hyvärinen kesään 2007, jolloin AHK ei menettänyt kertaakaan johtoasemaansa.

Myös Hyvärinen suuntasi katseensa jo ensi kesään.
– Ensi vuonna kun lähdetään pelaan, niin pitää puhua hieman pelitavasta ja miten lähdetään pelaan. Tällä hetkellä kaikki koittaa ratkaista maaleilla ottelun ja se kostautuu omassa päässä.

– Mutta tärkeintä tällä porukalla on kuitenkin se hauskanpito, mutta kyllä mestaruutta lähdetään aina tavoittelemaan, päätti Hyväinen.

Tulokset:

Atalan Hoki Klup – Tarton Silmäasema 5-0 (2-0)

1-0 Ville Harra (Juho Hyvärinen)
2-0 Markus Kankaanranta (Jani Lindroos)

3-0 Antti Tuomisto (Hyvärinen)
4-0 Lindroos (Kankaanranta)
5-0 V. Harra (Henry Tuomisto)

Atalan Hoki Klup – Peräpohjolan Poropojat 1-3 (0-0)

1-0 Juho Hyvärinen (Antti Tuomisto)

Atalan Hoki Klupin turnaus päättyi alkulohkoon. Alkulohkon voittajana jatkoon mennyt Peräpohjolan Poropojat nousi lopulta uudeksi Suomen mestariksi.


AHK aloitti voitolla taistelun kullasta

elokuu 7, 2009

Atalan Hoki Klup tyrmäsi vastustajansa Tarton Silmäaseman streethockeyn SM-lopputurnauksen ensimmäisessä ottelussa maalein 5-0. AHK:n maaleista vastasivat kahdesti Ville Harra, Antti Tuomisto ja hyvin ensi kertaa yhteen pelanneet Markus Kankaanranta ja Jani Lindroos. Syöttökone Juho Hyvärinen oli jälleen hyvällä pelipäällä syöttäen kaksi maalia, joista ensimmäinen oli ottelun voittomaali.

AHK:n ottelut jatkuvat huomenna klo 12:20, kun alkulohkon toisessa ottelussa vastaan asettuu Peräpohjolan Poropojat. Voitolla AHK selviytyy puolivälieriin. Turnaus päättyy lauantai-iltana. Kaikki tulokset, kommentit ja raportit aikaisintaan sunnuntain aikana.

The Battle has just begun!

Atalan Hoki Klup – Tarton Silmäasema 5-0 (2-0)

1-0 Ville Harra (Juho Hyvärinen)
2-0 Markus Kankaanranta (Jani Lindroos)

3-0 Antti Tuomisto (Hyvärinen)
4-0 Lindroos (Kankaanranta)
5-0 V. Harra (Henry Tuomisto)